Minna Canthin koti Kanttila on pelastettava

Minna Canthin koti Kanttila oli aikansa kirjallinen ja aatteellinen keskus, jossa vierailivat ajan merkittävimmät kulttuurivaikuttajat. Nyt Canthin kotitalo on tyhjillään ja rapistuu keskellä Kuopiota. Rakennus kertoo Canthin elämäntyöstä ja on Suomen historian kannalta merkittävä ja kulttuurihistoriallisesti arvokas.

Canthin kotitalon tuho olisi suuri tappio suomalaiselle kulttuurille ja ensi vuonna 100-vuotisjuhliaan viettävälle Suomelle. Se olisi tappio myös Kuopion kulttuurielämälle ja imagotappio Kuopion kaupungille. Minna Canthin talon kunnostaminen on suomalaisen kulttuuriperinnön vaalimista.

Suomen Kirjailijaliitto ja Vestäjät ry vetoavat Kuopion kaupunkiin ja toivovat, että se ottaisi Kanttilan kohtalon uudelleen käsittelyyn. Esitämme, että Kuopion kaupunki hankkii rahoituksen yhdessä valtion, säätiöiden ja yksityisten lahjoittajien kanssa ja kunnostaa Kanttilan.  Kanttilasta voisi tulla kulttuurielämän elävä keskus, jossa samalla vaalittaisiin Minna Canthin merkittävää elämäntyötä.

Minna Canthin (1844–1897) kuolemasta tulee ensi vuonna kuluneeksi 120 vuotta. Kansainvälisestikin arvostettu Canth oli kirjailija ja ensimmäinen suomenkielinen sanomalehtinainen. Hänen vaikutuksensa kulttuuriimme on kiistaton: Canth toi ensimmäisenä Suomessa rohkeasti esille työväestön ja naisten asemaan liittyvät ongelmat ja toimi suomenkielisen tasa-arvon ja koulutuksen uranuurtajana. Valtakunnallisesti näkyvin Canthille myönnetty huomionosoitus on 19. maaliskuuta vietettävä Minna Canthin päivä – ainoa suomalaisen naisen kunniaksi vietettävä liputuspäivä.

 

Suomen Kirjailijaliitto ry
Pohjois-Savon Kirjallinen yhdistys Vestäjät ry

 

Lisätietoja:
Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja
Jyrki Vainonen
puh. 050 343 4949
puheenjohtaja@kirjailijaliitto.fi