Tekijänoikeuden periytyminen ja voimassaolo

kuva: Tomi Kontio

Tekijänoikeuteen sovelletaan avio-oikeutta, perintöä ja testamenttia koskevia sääntöjä (tekijänoikeuslain 41 §). Tämä tarkoittaa, että tekijänoikeus, niin taloudelliset kuin moraaliset oikeudet, periytyy kuten muukin omaisuus. Perimysjärjestyksessä ensimmäisiä ovat rintaperilliset, eli lapset, ja heidän jälkeläisensä. Rintaperillisillä on aina oikeus lakiosaan, joka on puolet lakimääräisestä perintöosasta. Toisena perimysjärjestyksessä ovat vanhemmat ja heidän jälkeläisensä, kolmantena isovanhemmat ja heidän lapsensa. Serkut eivät enää peri. Leski syrjäyttää perimysjärjestyksessä muut kuin rintaperilliset. Ns. toissijaiset perilliset, eli ensiksi kuolleen puolison vanhemmat ja heidän jälkeläisensä, ovat vasta lesken kuolinpesän osakkaita. Jollei perillistä ole, eikä henkilö ole tehnyt testamenttia, perintö menee valtiolle.

Perinnönjaossa kuolinpesän omaisuus jaetaan sen osakkaiden kesken. Kuitenkin melko yleistä on, että tekijänoikeuksien osalta kuolinpesä pidetään jakamattomana, ja että yksi osakkaista valtuutetaan edustamaan kuolinpesää, eli huolehtimaan mm. teosten käyttölupien myöntämisestä ja käytöstä saatavien korvausten jakamisesta osakkaiden kesken. Kuolinpesästä tai sen osakkaista käytetään puhekielessä nimitystä perikunta.

Testamentilla tekijä voi poiketa lakimääräisestä perimisjärjestyksestä ja määrätä, kenelle tekijänoikeus hänen kuolemansa jälkeen menee. Testamenttia koskevat ankarat muotovaatimukset; jos testamenttia ei ole tehty laissa säädetyssä muodossa, se voidaan moitteen johdosta julistaa pätemättömäksi. Tekijä voi määrätä oikeudet kenelle tahansa; sekä luonnolliselle henkilölle, eli ihmiselle, että oikeushenkilölle, eli vaikkapa yhdistykselle tai säätiölle. Oikeudet voi myös määrätä ”viipaleittain” eri tahoille; esimerkiksi romaanien tekijänoikeudet yhdelle, ja näytelmien toiselle. Testamentilla tekijä voi antaa määräyksiä oikeuksien käyttämisestä. Määräykset sitovat, vaikka ne rajoittaisivat lesken avio-oikeutta tai lakiosan saajan oikeutta (tekijänoikeuslain 41 §). Tämä perustuu siihen, että tekijänoikeudella on selvästi henkilökohtainen luonne.

“Määräykset sitovat, vaikka ne rajoittaisivat lesken avio-oikeutta tai lakiosan saajan oikeutta.”

Uudet oikeudenomistajat myöntävät luvat teosten käyttöön ja sopivat korvauksista ja muista käytön ehdoista. He huolehtivat, että teoksia käytetään kirjailijan arvolle ja teosten hengelle sopivalla tavalla. Tekijän elinaikanaan solmimat sopimukset, kuten kustannussopimukset, sitovat edelleen.

Suomessa ja muissa EU-maissa tekijänoikeus on voimassa, kunnes tekijän kuolinvuodesta on kulunut 70 vuotta (tekijänoikeuslain 43 §). Kansainvälisesti tekijänoikeuden suoja-aika vaihtelee jonkin verran. Tekijänoikeutta koskevassa Bernin yleissopimuksessa, jonka ovat ratifioineet lähes 180 valtiota, vähimmäissuoja-ajaksi on määritetty 50 vuotta tekijän kuolinvuodesta.

Suoja-ajan päättyessä sekä taloudelliset että moraaliset oikeudet lakkaavat, ja teosta voi käyttää vapaasti ilman oikeudenhaltijan lupaa. Suomessa tästä eräänlaisen poikkeuksen muodostaa ns. klassikkosuoja: mikäli teosta käytetään julkisesti tavalla, joka loukkaa sivistyksellisiä etuja, voi opetus- ja kulttuuriministeriö kieltää kyseisen käytön (tekijänoikeuslain 53 §). Säännöstä on sovellettu ainoastaan kerran: vuonna 1962 ministeriö kielsi tunnettujen lastenkirjojen (mm. Liisa ihmemaassa ja Robinson Crusoe) kielenkäytöltään ”hutiloitujen ja taitamattomien” suomennosten levittämisen.

 

Ville Toro
Suomen Kirjailijaliiton lakimies