Soppapalkalla rakkaudesta taiteeseen?

Kuva: Tomi Kontio

Olen saanut tänä syksynä lähes pelkästään ilmaiskeikkapyyntöjä.

Tämä voi osittain johtua siitä, että olen kertonut Lukukeskukseen, etten ota keväälle keikkoja, koska keskityn kirjoittamaan uutta kirjaa. Palkan maksuun valmiit tahot osaavat yleensä lähestyä Lukukeskusta – muut ottavat yhteyttä suoraan kirjailijaan.

Koska vapaan kirjailijan työ on olennaiselta osaltaan myös verkostojen ylläpitämistä, olen koko urani ajan tasapainoillut oikeutetun palkkiovaatimuksen ja ilmaiskeikkojen välimaastossa. Olen viime vuosina ilmoittanut kyselijöille tekeväni 5 pro bono -keikkaa vuodessa; lähinnä pienille aatteellisille yhdistyksille tai sydäntäni lähellä olevaan hyväntekeväisyystarkoitukseen.

Kirjailijaliiton puheenjohtajana minulla pitäisi olla asiaan vielä tiukempi suhde: ei yhtään ilmaistyötä. Olen kuitenkin ajatellut, että jokainen kirjailija saa valita hyväntekeväisyytensä kohteet. Jos on varaa lahjoittaa aikaansa ja ajatuksiaan, voi rajallisessa määrin omalla harkinnalla niin tehdä.

Mutta viime aikoina ilmaiskeikkojen tarjonta on alkanut yllättää. Usein kysyjinä ovat hyvissä ammateissa toimineiden eläkeläisten seurat, jotka pyytävät puhumaan lounastilaisuuteensa. Tunnin puheen päälle saa kirjailija lounaan. Voi usein myös myydä kirjaansa, jota kuitenkaan jokainen paikalla ollut ei sitoudu ostamaan.

Mitä ilmaiskeikkapyyntöön voisi vastata? ”Pyytäisitkö kotiisi putkimiehen ilmaiseksi?” on aika eltaantunut lause jo. Usein tilaisuuden järjestäjät kertovat itse toimivansa ”aus Liebe zur Kunst”, rakkaudesta taiteeseen. Nämä esimerkiksi opettajan tai toimittajan ammateissa toimineet henkilöt tuskin olisivat aktiiviurallaan riemastuneet, jos heille olisi tarjottu valmistellusta, ammattitaitoa vaativasta työsuorituksesta palkaksi pullakahvit – tai lämmintä tunnelmaa, jonka senkin on arveltu riittävän palkkioksi.

Vapaat kirjailijat ovat monella tapaa samassa tilanteessa kuin pätkätyöläiset ja freelancerit ylipäätään. Moni pelkää, että keikasta kieltäytymällä rikkoo verkoston tai jää vähitellen vaille työtarjouksia. Keikka on aina myös mahdollisuus markkinoida työtään, saada uusia lukijoita.

 


“Moni pelkää, että keikasta kieltäytymällä rikkoo verkoston tai jää vähitellen vaille työtarjouksia.”


 

Ei kuitenkaan paljon lämmitä, kun järjestäjä kertoo, että paikalle on tullut ennätysmäärä yleisöä, ”juuri sinua kuulemaan”, jos sama yleisö ei edes kirjoja osta vaan lähtee esityksen jälkeen hyvillä mielin lounaalle. Mutta saihan sanataiteen ammattilainen soppaa ja ravintoloitsijakin hyvän katteen.

Kirjailijat ovat yksin taiteensa tekijöinä ja useimmat meistä toimivat myös itse omina managereinaan. On vaikeaa hallinnoida ja rakentaa yksin omaa uraansa ja hankalaa arvioida, mikä ratkaisu mihinkin johtaa. Voin hyvin liiton puheenjohtajana sanoa, että ilmaistyötä ei pidä tehdä, mutta tunnistan myös monien epäröinnin, vaikeudet ja ahdistuksen näiden kysymysten äärellä.

Reilua peliä pitää vaatia ja edellyttää kaikilta tahoilta. Kirjailijaliiton tulotutkimus on yksi hyvä apuväline siinä, että onnistumme havahduttamaan tilaisuuksien järjestäjät taloudelliseen tilanteeseemme. Kertokaa kysyjille reilusti, mikä on kirjailijan mediaaniansio ja kysykää, kuinka pitkälle kysyjät arvelevat yhden ilmaisen lounaan elättävän ihmistä, jolla ei ole säännöllistä tuloa mistään.

 

Sirpa Kähkönen
Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja