Kuva: Tomi Kontio
Luetaan lakia 1/2016
Tekijänoikeuslakiin lisättiin viime keväänä säännökset, joiden perusteella tuomioistuin voi sovitella kohtuutonta tekijänoikeussopimuksen ehtoa tai jättää sen huomioimatta. On positiivista, että luovan alan sopimuksissa ilmenevät ongelmat tunnistettiin. Valitettavasti lisäykset eivät kuitenkaan tuoneet merkittävää parannusta aiempaan. Käytännössä ainoa muutos on se, että sopimusten kohtuullistamista koskevat säännökset löytyvät nyt suoraan tekijänoikeuslaista. Aiemmin sovellettiin oikeustoimilakia, jonka sisältö on muutamaa pientä poikkeusta lukuun ottamatta täysin sama. Hallituksen tavoitteena oli, että muutos edistäisi neuvottelukulttuuria tekijöiden ja teosten hyödyntäjien välillä, ja että osapuolet laajemminkin keskustelisivat keskenään siitä, minkälainen on alan kohtuullinen sopimus. Valitettavasti tavoite ei ainakaan vielä ole toteutunut.
Kysymys tekijänoikeussopimusten kohtuullisuudesta on hyvin ajankohtainen tälläkin hetkellä. Kuten edellisessä numerossa kirjoitin, EU:n tekijänoikeuslainsäädäntöä ollaan uudistamassa kenties hyvinkin merkittävällä tavalla. Joulukuussa komissio ilmoitti yhdeksi tavoitteekseen sen, että ”arvon tuottamiseen osallistuvat toimijat pystyvät täysin varmistamaan omat oikeutensa”. Tämä taas ”edistää arvon oikeudenmukaista jakamista ja asianmukaista korvausta tekijänoikeuden suojaaman sisällön verkkokäytöstä”. Ilmaisut ovat toki ympäripyöreitä, mutta ainakin ne kertovat aikomuksesta huomioida asia lainvalmistelussa aiempaa tarkemmin. Muutos saattaa johtua osaltaan komission tilaamasta tutkimuksesta, joka osoittaa useita epäkohtia audiovisuaalisen alan tekijänoikeussopimuksissa. Näitä ovat muun muassa tilitysten heikko läpinäkyvyys, erittäin laajat oikeudenluovutukset ja osapuolten epätasapainoinen neuvotteluasema. Vastaava kirjallisuuden alaa koskeva tutkimus julkaistaan lähiaikoina.
Mitkä sitten ovat ne lainsäädännölliset keinot, joilla tekijöiden oikeus kohtuullisiin sopimusehtoihin ja kohtuulliseen korvaukseen voitaisiin turvata? Yksi tapa olisi säätää, että sopimusta on pidettävä kohtuullisena silloin, kun luovutuksen ehdoista on sovittu kollektiivisesti alan järjestöjen kesken. Tämä vaihtoehto, joka oli esillä myös tekijänoikeuslain muutoksia valmisteltaessa, olisi tehokas tapa puuttua tekijöiden heikkoon neuvotteluasemaan. Samalla on tärkeää muistaa, että kollektiivisopimukset hyödyntävät myös luovutuksensaajia, kuten kustantajia. Esimerkiksi kustannukset laskevat, kun jokaista sopimusta ei tarvitse neuvotella alusta alkaen uusiksi. Toisin kuin joskus virheellisesti esitetään, kilpailuoikeus ei ole esteenä kollektiiviselle sopimiselle. Luovan alan kollektiivisopimukset ovat yleisiä monissa EU-maissa. Esimerkkinä kirjallisuuden alalta mainittakoon Sveriges Författarförbundin ja Bonnierin syksyllä solmima yhteistyösopimus, jossa sovitaan muun muassa kustannussopimusten yleisistä ehdoista ja vähimmäispalkkioista.
Lainsäädännöllisten keinojen lisäksi tarvitaan siis yhteistyötä luovan alan osapuolten kesken sekä halua myöntää epäkohdat ja puuttua niihin. Viisas kustantaja ymmärtää, että asianmukaiset ja ehdoiltaan kohtuulliset sopimukset, joihin myös kirjailija voi olla tyytyväinen, ovat keino selvitä alan murroksesta voittajana. Pikavoittojen tavoitteluun ei kannata sortua.
Ville Toro
Suomen Kirjailijaliiton lakimies
