Kirjallisuuden edistämiskeskus KIDE jakoi kevään apurahat

Kirjallisuuden edistämiskeskus KIDEn valtuuskunta on kokouksessaan 23.4.2018 käsitellyt vuoden 2018 ensimmäisen hakukierroksen kohdeapurahahakemukset, joita saapui 122 kappaletta. KIDE jakoi tällä hakukierroksella kohdeapurahoina yhteensä 59 753 euroa kaikkiaan 77 hakijalle.

Käytettävissä olevat varat jaettiin seuraavin rajauksin:

  • apurahan enimmäismäärä työvälineeseen oli 1 000 euroa
  • apurahan enimmäismäärä kirjallisen työn edellyttämiin matkoihin oli 2 000 euroa
  • huomiota kiinnitettiin erityisesti apurahan merkitykseen hakijan kaunokirjallisen työskentelyn edistämisen kannalta sekä hakijan kaunokirjallisen toiminnan ammattimaisuuteen
  • apurahaa ei myönnetty kirjailijoiksi aikoville, joilla ei vielä ole julkaistua tuotantoa
  • apurahaa ei pääasiallisesti myönnetty, jos hakija oli saanut apurahaa vastaavaan tarkoitukseen edellisenä vuonna

Hakijat saavat tiedon päätöksestä henkilökohtaisesti. Apurahansaajien on ilmoitettava maksatusta varten tarvittavat tietonsa apurahajärjestelmään viimeistään 24.6.2018 tai apurahapäätös katsotaan rauenneeksi. Apurahan käytöstä on tehtävä selvitys vuoden loppuun mennessä, selvitys tehdään järjestelmän kautta.

Seuraava KIDE kohdeapurahojen haku on lokakuussa 2018. KIDE myöntää apurahoja kirjailijan työvälineisiin ja työn edellyttämiin matkoihin. Toiminta rahoitetaan tekijänoikeuslakiin perustuvista hyvitysvaroista, jotka ovat hyvitystä teosten kopioimisesta yksityiseen käyttöön.

Lisätietoa: www.kirjallisuudenedistamiskeskus.fi