Asia: HE 102/2016 vp, hallituksen esitys eduskunnalle tekijänoikeuslain 19 ja 19 a §:n muuttamisesta

Lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle 23.9.2016

Suomen Kirjailijaliitto on suomenkielisten kaunokirjailijoiden valtakunnallinen järjestö. Liitto on perustettu vuonna 1897 ja sillä on noin 750 kirjailijan ammatissa toimivaa jäsentä. Kiitämme asiantuntijapyynnöstä ja toteamme asiassa seuraavaa:

  1. Lainauskorvauksen laajentaminen

Lainauskorvaus on tekijöille ensiarvoisen tärkeä korvaus siitä, että heidän teoksiaan lainataan ilmaiseksi kirjastoista. Yliopisto- ja ammattikorkeakoulukirjastoista tapahtuvaa lainaamista on pidettävä Suomen mittapuussa volyymiltaan merkittävänä teosten lainaamisena. Näissä kirjastoissa tehdään vuosittain noin 16–17 miljoonaa lainaa.

Korvauksen laajentaminen turvaa tekijöiden yhdenvertaisen kohtelun. Kirjailijaliitto kannattaa sitä, että korvaus maksetaan jatkossa myös yliopisto- ja ammattikorkeakoulukirjastoista tehdyistä lainoista.

  1. Lainauskorvausmäärärahan taso

Haluamme korostaa, että lainauskorvausmääräraha on saatettava pohjoismaiselle tasolle. Eduskuntapuolueet ovat edellyttäneet tätä yksimielisesti. Lainauskorvausten alhaiseen tasoon ovat kiinnittäneet huomiota myös useat valiokunnat, mukaan lukien sivistysvaliokunta.

Kiitämme valtiovarainministeriön budjettiesitystä vuodelle 2017, jonka mukaan lainauskorvauksen määrärahaa nostettaisiin 15,6 miljoonaan euroon (sisältäen arvonlisäveron). Lainauskorvausmäärärahan nostaminen on välttämätöntä myös sen takia, että se riittää kattamaan yliopisto- ja ammattikorkeakoulukirjastoista tehdyistä lainoista maksettavat korvaukset, eivätkä lainakohtaiset korvaukset alene.

  1. Lain voimaansaattaminen

Tekijöiden yhdenvertaisen kohtelun turvaamiseksi on tärkeää, että laki saatetaan voimaan mahdollisimman pian.

 

Helsingissä 23.9.2016

SUOMEN KIRJAILIJALIITTO RY

Suvi Oinonen
toiminnanjohtaja