Sivistyksen hinta – ja arvo

Kuva: Marjaana Malkamäki

Kuva: Marjaana Malkamäki

Sivistysvaltio pitää ihanteinaan koulutusta ja tasa-arvoa, taidetta ja tiedettä, koska sivistyneen valtion päättäjät ymmärtävät niiden merkityksen demokraattiselle, avoimelle yhteiskunnalle ja kansalaisten henkiselle hyvinvoinnille. Sama pätee sivistysvaltion mediaan: se antaa taiteelle ja tieteelle palsta- ja ohjelmatilaa, käsittelee niitä laajasti ja monipuolisesti.

Suomi täyttää tänä vuonna pyöreitä vuosia. Merkkipäiviään juhlii myös Suomen Kirjailijaliitto, joka perustettiin 120 vuotta sitten suomenkielisten kirjailijoiden yhdyssiteeksi. Kirjailijat ja kirjallisuus ovat osaltaan olleet muotoilemassa kansakuntamme sivistysihanteita.

Miltä näyttää satavuotias Suomi sivistyksen, erityisesti kirjallisuuden, näkökulmasta?

Eduskunnan viimevuotinen päätös nostaa lainauskorvaus pohjoismaiselle tasolle oli ehdottomasti sivistyspolitiikkaa. Kirjallisen sivistyksen asialla on tänä vuonna myös YLE, joka esittelee televisiossa ja radiossa kirjan jokaiselta itsenäisyytemme vuodelta.

Suuri kuva näyttää kuitenkin ankealta. Maastamme on tullut yhteiskunta, jossa tiedetään kaiken hinta, muttei minkään arvoa. Numerot ja luvut täyttävät poliitikkojen puheet ja paperit, mutta myös media tapaa typistää kulttuuriaiheet talousuutisiksi. Syntyy illuusio siitä, että taiteen merkitystä voidaan tyhjentävästi mitata numeroin ja luvuin.

Niinpä saamme lukea kirjallisuuspalkinnoista ja palkintoina jaettavista rahasummista. Opimme kirjallisuusviennin euromäärät ja kirjakaupan myyntiluvut. Media nostaa esiin kulttuurispektaakkeleita, onhan spektaakkeli huomiotalouteen ja kilpailuyhteiskuntaan tyköistuva kulttuuritapahtuman muoto. Se tarjoaa kilpailuareenan, jakaa voittajiin ja häviäjiin, onnistujiin ja epäonnistujiin. Spektaakkelit ovat menestyjien näytöksiä ja sopivat hyvin eriarvoistumista arvostavaan yhteiskuntaan.

Kirjallisuuden alan näytöksistä eniten huomiota saa jokavuotinen Finlandia-palkinnon jakotilaisuus. Enpä hämmästyisi, jos palkinnon ympärille jo nyt rakennettua show’ta vielä entisestään paisutettaisiin, tehtäisiin siitä suuri gaala, koko kansaa kiinnostava pukujuhla.

Ehdotin viime vuonna Kirjakillan tilaisuudessa, että kilpailun palkintosumma jaettaisiin ehdokkaiksi valikoituneiden kirjojen kirjoittajien kesken. Summaa voisi tällöin jopa nostaa. Ajatusta vierastettiin, istuuhan se huonosti spektaakkeli-Suomeen, jossa taiteen arvo on yhtä kuin siihen ripustettu hintalappu. Ja solidaarisuudeltahan puuttuu mediaseksikkyys.

Siispä silmille numerolasit. Sivistyskuva ei valitettavasti kaunistu. Nykyinen hallitus leikkasi koulutuksen (sivistyksen) valtiontukea rajusti. Varsinkin humanistista ja yleissivistävää koulutusta tarjoavia oppilaitoksia – yliopistoja, kansanopistoja – on viime vuosina ajettu taloudelliseen ahdinkoon: valtionavun leikkaukset vähentävät tarjottavan opetuksen määrää ja laatua.

Hallituksen viesti on selvä: huomisen Suomi ei tarvitse sivistystä. Ei varsinkaan humanistista yleissivistystä.

Onneksi tuota viestiä ei tarvitse niellä. Sivistysvaltiossa valtaa käyttävät sivistyneet ihmiset. Vallan he saavat vaaleissa, sivistyneiltä kansalaisilta. Toki on myös toisenlaisia valtioita, toisenlaisia päättäjiä, toisenlaisia kansalaisia.

Kohta käydään kunnallisvaalit. Silloin jokainen voi oman äänensä verran vaikuttaa siihen, kumpaan kastiin oma asuinkunta – ja siten Suomi – kuuluu.

Tehkäämme vaaleista sivistysvaalit. Huhtikuun ei tarvitse olla sivistystä arvostavalle kuukausista julmin.

 

Jyrki Vainonen
Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja