Sähkökirjojen kirjastolainaaminen

Kuva: Tomi Kontio

Kuva: Tomi Kontio

Teosten lainaamisesta on säädetty EU-tasolla lainaus- ja vuokrausdirektiivissä (2006/115/EY). Sen mukaan jäsenvaltiot voivat poiketa tekijöiden ja lähioikeuksien haltijoiden yksinoikeudesta lainata teoksia yleisölle, jos ainakin tekijät saavat lainauksesta korvauksen. Suomessa lainaamista koskevat säännökset löytyvät tekijänoikeuslaista. Tekijällä on tekijänoikeuslain 2 §:n mukaan yksinoikeus määrätä teoskappaleiden levittämisestä yleisön saataviin myymällä, vuoraamalla tai lainaamalla. Lain 19 §:n mukaan levitysoikeus raukeaa, kun teoksen kappale on tekijän suostumuksella ensimmäisen kerran myyty tai muuten pysyvästi luovutettu. Tähän perustuu se, että kirjastot voivat lainata painettuja kirjoja asiakkaille ilman tekijän lupaa. Kuten direktiivissä edellytetään, tekijällä on kuitenkin oikeus saada lainaamisesta korvaus.

Valtio on maksanut tekijöille lainauskorvausta vuodesta 2007 lähtien. Tänä vuonna lainauskorvaus nousi ilahduttavasti pohjoismaiselle tasolle. Korvausta maksetaan nyt yleisten kirjastojen lisäksi myös korkeakoulukirjastoista tehdyistä lainoista. Kirjailijoiden lainauskorvaukset tilittää Sanasto. Kirjailijan saama korvaus oli viime vuonna 16 senttiä per laina, kun tänä vuonna se on jonkin verran enemmän.

Sähkökirjat eivät sen sijaan ole lainauskorvauksen piirissä. Kirjailija voi kustannussopimuksella luovuttaa kustantajalle oikeuden julkaista teos sähkökirjana ja oikeuden myöntää siihen liittyviä käyttölupia kolmansille osapuolille, kuten kirjastoille. Tällöin kustantaja, tai jokin välittäjätaho, ja kirjastot sopivat keskenään korvauksesta ja muista käytön ehdoista. Kirjailijan osuus määrittyy kustannussopimuksen perusteella; keskimäärin tekijänpalkkio on 25 % kustantajan saamasta tulosta. Valitettavasti sähkökirjojen osalta tekijänpalkkiolaskelmat eivät tällä hetkellä ole läpinäkyviä, eikä kirjailija pysty arvioimaan lainakohtaista palkkiotaan.

EU-tuomioistuin antoi viime marraskuussa ratkaisun (C-174/15), jonka mukaan lainaus- ja vuokrausdirektiivi soveltuu rajatusti myös sähkökirjojen lainaamiseen. Tuomioistuimen mukaan direktiivissä tarkoitettu lainaaminen kattaa tilanteet, jossa asiakas lataa teoskappaleen omalle tietokoneelleen siten, että kappaletta ei laina-aikana voi ladata kukaan muu, eikä kappale ole laina-ajan jälkeen enää asiakkaan käytettävissä (niin sanottu ”yksi kopio, yksi käyttäjä” -malli). Lisäksi edellytetään, että teoskappale ei ole peräisin laittomasta lähteestä. Tuomioistuin perusteli tulkintaansa muun muassa sillä, että edellä mainitun kaltainen sähkökirjojen lainaaminen rinnastuu painettujen kirjojen lainaamiseen, ja että tekijänoikeuden tulee mukautua uusiin käyttötapoihin. Tuomioistuimen mukaan jäsenvaltiot voivat asettaa lisäedellytyksiä tekijöiden oikeuksien turvaamiseksi, kuten sen, että levitysoikeuden kappaleeseen tulee olla sammunut.

Tässä vaiheessa on vaikeaa arvioida ratkaisun vaikutuksia. Tuomioistuimen tulkinta on hyvin päämäärähakuinen, ei niinkään direktiivin sanamuotoon tai sen valmisteluaineistoon perustuva. Ratkaisu jättää paljon kysymyksiä auki, kuten sen, miten levitysoikeuden raukeaminen soveltuu sähkökirjoihin, vai soveltuuko lopulta lainkaan. Kun asiakas lainaa kirjan, eli lataa sen omalle tietokoneelleen, hän valmistaa siitä tosiasiassa uuden kappaleen. Merkittävä ero painettuihin kirjoihin on myös se, että sähkökirjat eivät kulu, eikä kirjastojen tarvitsisi täten uusia niitä lainkaan. Joka tapauksessa on selvää, että ratkaisu merkitsee oikeudenhaltijoiden yksinoikeuden kaventamista.

Kustantajat ovat ymmärrettävästi suhtautuneet ratkaisuun kriittisesti, koska se voidaan nähdä uhkana niiden liiketoiminnalle. Jos vastaava tuote tai palvelu on saatavilla ilmaiseksi, markkinat eivät varmastikaan kehity positiivisesti. Tekijöidenkin intresseissä lienee vähintään sen varmistaminen, että lainaaminen on mahdollista vain tarkoin rajatuissa tilanteissa, ja että kirjastot ja kaupalliset toimijat eivät kilpaile keskenään, vaan pikemminkin täydentävät toisiaan. Jos direktiivin nojalla sallitaan myös sähkökirjojen lainaaminen, tulisi tämän tietenkin näkyä lainauskorvausmäärärahan tasossa.

 

Ville Toro
Suomen Kirjailijaliiton lakimies