Kuva: Marjaana Malkamäki
Pääkirjoitus 2/2015
Kun kriitikko arvioi erästä kirjaani jokunen vuosi sitten, hän kirjoitti tietävään sävyyn: ”Vainonen on lukenut angloamerikkalaista fantasiakirjallisuutta”.
Väite ärsytti minua, monestakin syystä. Ensinnäkin kriitikko esitti tietävään sävyyn tosiasiana jotakin, mikä ei pitänyt paikkansa, sillä hänen mainitsemansa genre oli (ja on yhä) minulle tuntematon. Lisäksi hän tekaistun väitteensä perusteella luokitteli, leimasi ja arvotti kirjani. Kävi nimittäin ilmi, etteivät kyseisen lajityypin kirjat olleet koskaan innostaneet häntä.
Me kirjailijat olemme työssämme alttiita vaikutteille. Joskus ne ovat tietoisia, joskus tiedostamattomia. Usein ne paljastuvat meille itsellemmekin vasta, kun lukijan ja tekstin horisontit kohtaavat, niin kuin edellä kuvaamassani esimerkissä. Viimeistään lukija löytää tekstistämme jälkiä toisista teksteistä, olivatpa ne kirjoja, elokuvia, sävellyksiä tai maalauksia.
Mistä vaikutteet oikein tekstiin kulkeutuvat? Kuka ne sinne ujuttaa? Lukija, varmasti. Mutta myös kirjailija.
Kirjoittavat ihmiset, niin ammattilaiset kuin harrastajat, sanovat usein, etteivät he työn tuoksinassa lue muiden tekstejä. Harrastajat karsastavat vaikutteita, koska he vielä etsivät omaa ääntään, omaa tyyliään. Tuo herkkä luomus särkyy helposti vaikutteiden alle, he ajattelevat. Oman tyylinsä jo löytäneet, uutta tekstiä työstävät ammattilaiset vierastavat toisten tekstejä ehkä muista syistä: ei ehdi, ei nyt kun synnyttää omaa. Täytyy keskittyä, deadline lähestyy.
Vaikutteet istuvat huonosti romanttiseen käsitykseen taiteesta itseilmaisuna. Ne mielletään joksikin ”vieraaksi”, joka ”tunkeutuu” tai ”soluttautuu” omaan tekstiin, estää sitä olemasta ainutlaatuista ja persoonallista.
Mutta entä jos vaikutteet ovatkin välttämätön edellytys oman äänen löytämiselle ja kuuluvat olennaisesti kirjoittajantyöhön – haluun kirjoittaa omaäänisestimaailmassa, jossa koko ajan kaikuvat toisten äänet. Entä jos omaperäisyys syntyykin siitä, että ”vieras” sulautetaan osaksi omaa?
Matkustaminen on tehokas tapa kerätä vaikutteita.
Viime aikoina monet kulttuuripoliittisista linjauksista ja päätöksistä ovat karsineet kirjailijoiden mahdollisuuksia saada matkustamalla vaikutteita toisista kulttuureista. Valtio luopui taiteilijaresidensseistä, jotka vuosikymmeniä tarjosivat meille työskentelymahdollisuuksia.
Hyvitysmaksuvarojen pitkään jatkunut lasku, joka aiheutui päättäjien kyvyttömyydestä – tai haluttomuudesta – laajentaa maksun piiriin luettujen laitteiden kirjoa, karsi osaltaan mahdollisuuksia tukea kirjailijoiden työmatkoja kirjallisuuden edistämisvaroista. Tilanne toivottavasti paranee nyt, kun hyvitysmaksuja aletaan maksaa budjettivaroista.
Onneksi kukaan ei sentään pysty estämään lukemista eikä kirjallisten vaikutteiden välittymistä. Vai pystyykö? Lukion uusiin opetussuunnitelmiin sisältyy vaara: käykö niin, että lukion oppimäärän pystyy suorittamaan lukematta kokonaan yhtään kaunokirjallista teosta? Tällaista uhkakuvaa väläyttelevät monet äidinkielenopettajat, koska opintosuunnitelmassa ei suoraan sanota, että pitää lukea tietty määrä kaunokirjallisia teoksia vaan puhutaan niihin tutustumisesta.
Koska vaikutteita ei pääse pakoon, niistä kannattaa nauttia. Syvimmän jäljen ne jättävät meihin kulkiessaan tunteiden ja piilotajunnan kautta, niin kuin parhaimmillaan kaikki taide.
Uuden hallituksen soisi ymmärtävän tämän, kun se tekee taide- ja opetuspoliittisia linjauksia.
Jyrki Vainonen
Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja
