Muistijälkiä

Kuva: Marjaana Malkamäki

Kuva: Marjaana Malkamäki

Muisti ja uni ovat tuttuja kirjailijan työssä. Muisti tallentaa tietoista maailmaa ja sen tapahtumia, uni katselee sisäänpäin ja kuvittaa alitajuntaa. Molemmat varastoivat asioita ja kerrostavat niitä mielen huoneisiin, joista myös kirjailijat ja muut taiteilijat ammentavat materiaalia töihinsä. Löytämänsä he valjastavat itseilmaisun ja itseymmärryksen palvelukseen ja onnistuvat parhaimmillaan lisäämään myös taiteen kokijan itseymmärrystä.

Ihminen ei koskaan elä vain tässä ja nyt, vaikka saattaakin siihen pyrkiä. Elämä kirjoittaa meihin muistijälkiä. Joitakin niistä haluamme vaalimalla vaalia, osan haluaisimme mieluiten unohtaa, usein saman tien. Jotkut torjumistamme jäljistä siirtyvät symboleiksi alitajuntaan, niistä tulee puita symbolimetsään, jota unet vartioivat. Meihin kudottu muistin lanka kurottuu menneestä tulevaan, unohduksen partaalta mahdollisen valtakuntaan. Taide ammentaa merkityksensä ja elämyksellisyytensä juuri tästä.

Suomessa on viime aikoina kirjoitettu paljon historiallisia romaaneja. Niiden suosio sekä kirjoittajien että lukijoiden keskuudessa viitannee jonkinlaiseen kansalliseen itsetutkiskelun tarpeeseen, haluun ymmärtää nykyhetkeä ja sen tapahtumia katsomalla, mitä on jo tapahtunut. Ehkä lukijat hakevat menneestä maailmasta myös eskapistista lohtua informaatioähkyyn ja sen ruokkimaan ahdistukseen ja merkityskatoon.

Muisti on sekä yksilöillä että kansakunnilla, minkä historiallisten romaanien kirjoittajat hyvin tietävät. Tänä keväänä Ruotsissa ja Suomessa, ehkä muuallakin, tähän on havahtunut moni kirjailija, kun yksi Göteborgin tulevan syksyn kirjamessujen näytteilleasettajista on (jo toista vuotta peräkkäin) äärioikeistolainen lehti. Tilanne on ongelmallinen: Onko hyväksyttävää, että kirjamessuilla toimintaansa esittelee taho, joka käyttää sananvapautta demokratian ja humanismin näkökulmasta arveluttavien asioiden ajamiseen? Onko dialogi edes suotavaa, jos toinen osapuoli kannattaa totalitaarisia, demokratian vastaisia arvoja? Ja ennen kaikkea: Kieliikö kyseisen lehden hyväksyminen näytteilleasettajaksi siitä, että Euroopan kollektiivisesta muistista on pyyhkiytynyt pois – tai vähintäänkin haalistunut – jokunen synkkä lähihistorian luku?

Vaikka paine Göteborgin tapauksessa kohdistuukin ensisijaisesti messujärjestäjiin (ja tilanne saattaa olla tämän pääkirjoituksen ilmestyessä jo ratkennut suuntaan tai toiseen), monet kirjailijat ovat jo joutuneet miettimään omaa kantaansa: boikotoidako messuja vai ei?

Suomalaisten kannalta asiaa mutkistaa se, että tilanne kärjistyy juuri nyt, Suomen juhlavuonna, jolloin suomalaisen kirjallisuuden on tarkoitus olla Göteborgissa näyttävästi esillä. Kun tiedämme, kuinka vaikeaa alun perin suomeksi kirjoitetun kirjallisuuden on ollut päästä käännöksinä Ruotsin markkinoille, kuva tilanteesta näyttäytyy entistäkin ristiriitaisempana. Siinä missä toiseen vaakakuppiin asettuvat eettiset kannanotot, toisesta löytyy tuhansien ihmisten pitkäjänteinen työ messujen onnistumiseksi ja mahdollinen yksittäisen kirjailijan uranoste.

On kirjailijan kanta messuosallistumiseen mikä tahansa, totalitaaristen ääriliikkeiden tekemiset Euroopan lähihistoriassa eivät koskaan saa pyyhkiytyä kollektiivisesta muististamme.

 

Jyrki Vainonen
Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja