Kulttuuritekoja

Kuva: Tomi Kontio

Toiminnanjohtajalta 3/2016

 

Kööpenhaminan yleisessä pohjoismaisessa kirjailijakokouksessa laadittiin ja allekirjoitettiin tärkeä julkilausuma. Julkilausuma koski korvausta, joka tulisi maksaa kirjailijoille julkisista kirjastoista tehdyistä lainoista, sekä korvausta niin sanotuista kirjabaareista tehdyistä lainoista. Kööpenhaminan kokous pidettiin toukokuussa 1919. Suomen Kirjailijaliiton delegaatioon tuossa kokouksessa kuuluivat kirjailijat Eino Kalima, Aino Kallas, Larin-Kyösti, Arvid Lydecken ja Anna-Maria Tallgren.

Elokuun 11. päivänä 2016 Suomen valtiovarainministeriö julkisti budjettiesityksensä vuodelle 2017. Vuonna 2017, vaatimattomat 97 vuotta Kööpenhaminan julkilausuman jälkeen, kirjastoissa tehtävistä lainoista maksettava tekijänoikeuskorvaus, lainauskorvaus, on arvonlisäveroineen 15,6 miljoonaa euroa – pohjoismaisittain katsottuna säällisellä tasolla.

Varsinaisesta tekijänoikeuskorvauksesta nimeltään lainauskorvaus säädettiin Suomessa lailla vasta vuonna 1995, pakon edessä Euroopan Unioniin liittymisen myötä. Laissa tunnustettiin kyseisen tekijänoikeuskorvauksen olemassaolo, koska EU niin edellytti. Olemassaolosta säädettiin kuitenkin vain ja ainoastaan periaatteellisella tasolla. Korvausta ei tarvinnut maksaa, sillä kaikki kirjastot, myös yleiset kirjastot, jätettiin laissa korvausvelvollisuuden ulkopuolelle. Vasta vuonna 2007 lakiin kirjattiin oikeus korvaukseen. Korvausoikeus koski yleisistä kirjastoista tehtyjä lainoja, ja korvaussumma oli tuolloin 2 miljoonaa euroa.

Lainaamisesta maksettavien tekijänoikeuskorvausten saaminen oikeudenmukaiselle tolalle vaati resursseja, toisin sanoen asiaan keskittynyttä ja siihen paneutuvaa organisaatiota. Organisaatiota, joka tuo esille korvausten merkityksen ja pystyy myös jakamaan saatavat korvaukset tehokkaasti edelleen. Kun siivosin vuonna 2010 edeltäjäni Päivi Liedeksen arkistoja, löysin kolmelta vuosikymmeneltä kasakaupalla kansainvälisten seminaarien ja kokousten aineistoja. Ne käsittelivät lainauskorvausta ja organisaatioita, jotka kyseisiä korvauksia hallinnoivat. Oppia siis haettiin ulkomailta, ja pohjatyötä tehtiin kauan. Vuonna 2005 aika oli vihdoin kypsä, ja suomalaiset kirjallisuuden alan järjestöt perustivat yhdessä tekijänoikeusjärjestö Sanaston. Investointi uuteen järjestöön oli pienille tekijäjärjestöille merkittävä ponnistus, myös taloudellisesti. Mutta yhteinen työ on kannattanut.

Tekijänoikeuskorvausten taso merkitsee kirjailijoille paljon. Kirjailijoiden tulot kaunokirjallisesta työstä ovat yleisesti ottaen hyvin vaatimattomat, ja kaikki lisä kyseisiin tuloihin tuo lisää mahdollisuuksia kaunokirjallisen työn tekemiseen. Korotus on sivistysteko, joka tuo elinvoimaa koko suomalaiselle kirjalliselle kulttuurille.

Vuoden 1919 maaliskuussa oli pidetty ensimmäiset itsenäisen Suomen eduskuntavaalit. Nyt itsenäisen Suomen 29. eduskunta tekee vuoden 2017 talousarviota hyväksyessään sekä historiaa että oikeudenmukaista ja vastuutuntoista tekijänoikeuspolitiikkaa.

Kiitos kuuluu kaikille korotukseen uskoneille ja sen eteen työtä tehneille: Sanaston henkilökunnalle ja kirjailijoille. Kiitos virkamiehille, kansanedustajille ja ministereille – tämä on todellinen kulttuuriteko.

 

 

Suvi Oinonen
Suomen Kirjailijaliiton toiminnanjohtaja