Lottaliina Pokkinen. Kuva: Tomi Kontio
Moni kirjailija miettii uusia julkaisutapoja. Osa tekee niin siksi, että kustantamo on mennyt alta, osa siksi, että on syystä tai toisesta tyytymätön kustantamonsa panokseen. Monelle syy on myös taloudellinen. Tällä hetkellä kirjailija tienaa tekijänoikeuskorvauksina keskimäärin 2000 euroa vuodessa. Voisiko kirjailijan leipä leventyä itselliseksi ryhtymällä?
Suomessa on vain kourallinen itse itseään kustantavia kirjailijoita. Perinteisesti omaksi kustantajakseen ryhtymisen on ajateltua edellyttävän nimeä. Hyvä esimerkki on Kaari Utrio, joka julkaisee perustamansa Amanita-tuotantoyhtiön kautta. Muita tunnettuja itsensä kustantajia ovat muun muassa Juha Vuorinen ja perustamansa kustantamon kautta julkaissut Paavo Haavikko.
Kesällä uutisoitiin, että myös Johanna Tuomola on perustamassa omaa kustantamoa (Savon Sanomat 25.7.2016).
Kirjailijaidentiteetille on tähän asti ollut tärkeää olla ”oikean” kustantamon tallissa ja saada ammattilaisten kätilöintiapua tekstilleen. Omakustanteita on pidetty harrastajien heininä.
Kirja-alan murroksen seurauksena kustantajat ovat kuitenkin vähentäneet esimerkiksi runouden julkaisemista, mikä on pakottanut monet etsimään uusia julkaisukanavia. Toisaalta pienkustantamoja syntyy koko ajan lisää. Pienten kustantamojen yhdistyksellä Suomen kirjankustantajilla on listoillaan 25 kustantamoa.
Kirja-alan digitalisoitumisen myötä painatuskulut ovat laskeneet ja toisaalta kustantamojen panostus markkinointiin näyttää keskittyvän yhä enemmän myyntilistojen kärkeen tähdätyille teoksille. Nettikirjakaupan perustaminen on sekin teknisesti helppoa. Mikä estää siis kirjailijaa ryhtymästä omaksi kustantajakseen ja managerikseen?
Ulos mukavuusalueelta
Lottaliina Pokkinen. Kuva: Tomi Kontio
Muusikkojen liiton lakiasiainpäällikkö Lottaliina Pokkinen neuvottelee työkseen artistien puolesta. Keväällä Kirjailijaliiton tilaisuudessa neuvottelutaidoista kouluttanut Pokkinen on varsinainen sopimustekniikan ammattilainen. Oman yrityksensä Lehtinen Legal Oy:n kautta hän toimii Sofi Oksasen luottoneuvottelijana ja on toiminut sopimusjuristina myös muun muassa Juha Vuoriselle ja Hanna Gullichsenille. Pokkinen on myös ammattiviulisti ja ymmärtää sitäkin kautta luovan alan haasteita.
Pokkisen oppien mukaan oman uran managerointi alkaa asenteesta.
Hänellä on myös teoria siitä, miksi se on luovan alan ihmisille niin pelottavaa:
– Monelle tekeminen on alkanut harrastuksesta. Luova työ on niin iso osa identiteettiä, että omalle työlle on vaikea määrittää hintaa.
Pokkinen kannustaakin kirjailijoita miettimään uusia, luovia julkaisukeinoja.
– Harvalla meistä on luonnostaan bisnesvainua. Sitä voi kuitenkin oppia. Kirjailijan kannattaa hyödyntää luovuuttaan myös bisnespuolella.
Oman uran manageroinnissa avainasemassa ovat hyvät neuvottelutaidot, oli kirjailija sitten kustantamon tallissa tai itsellinen toimija. Hyvä neuvottelutaktiikka on Pokkisen mukaan esimerkiksi se, että kartoittaa valmiiksi vaihtoehdon, jota voi pitää ässänä hihassaan. Kustannussopimusneuvotteluissa tämä voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että selvittää valmiiksi, miten teoksen voisi tuottaa itse, ja kertoo neuvottelutilanteessa harkitsevansa myös omakustantamista. Kustantamon pitää sitten vakuuttaa kirjailija siitä, miksi juuri sen talliin hyppääminen on järkevämpi ratkaisu. Tämä parantaa kirjailijan neuvotteluasemaa.
”Harvalla meistä on luonnostaan bisnesvainua. Sitä voi kuitenkin oppia.”
Vaikka kirjailija ei itselliseksi ryhtyisikään, on julkaisuvaihtoehtojen selvittäminen aina hyödyllistä.
Sama luovan alan murros, joka nyt jyllää kirja-alalla, on ollut käynnissä jo pitkään musiikkipuolella. Juuri kukaan ei enää elä levymyynnin rojalteilla. Moni ammattimuusikko on joutunut etsimään pakon edessä uusia julkaisu- ja ansaintamalleja.
– Musapuolella on kolme isoa levy-yhtiötä, joiden markkinaosuus on lähes 99 prosenttia. Silti siellä on myös vahva independent-puoli ja menestyneitä bändejä, jotka ovat alusta asti julkaisseet oman levy-yhtiönsä kautta. Kirjapuolellakin voisi olla virkeämpi omakustannepuoli, Pokkinen sanoo.
Monet muusikot ovatkin siirtyneet malliin, jossa he tuottavat ensin itse levyn niin sanotun masternauhan ja marssivat sitten sen kanssa levy-yhtiöön. Tällöin voidaan päästä neuvottelemaan levymyyntitulojen jakamisesta puoliksi yhtiön kanssa. Kirja-alalla se tarkoittaisi Pokkisen mukaan sitä, että kirjailija painattaisi teoksensa itse, mutta solmisi kustantamon kanssa markkinointi- ja jakeludiilin. Tällainen toimintamalli vaatii tietenkin nimeä ja omaa osaamista. Esimerkiksi Juha Vuorinen tuottaa kirjansa itse ja hoitaa yhdessä kustantamon kanssa vain teostensa markkinointia.
Uhriutuminen lamaannuttaa
Lottaliina Pokkisen mukaan myös jakelukanavien suhteen kannattaa käyttää kekseliäisyyttä. Esimerkkinä Pokkinen mainitsee Alexander ja Hanna Gullichsenin toisen Safkaa-kirjan, jonka tuotantoprosessissa hän oli alusta lähtien mukana. Safkaa maanantaista sunnuntaihin -kirja saatiin ensimmäisenä kovakantisena kirjana mukaan Lehtipisteen jakeluverkostoon, jolloin se löytyi myös marketin lehtihyllystä. Sieltä se oli helppo poimia viikonlopun ruokaostosten jatkoksi ostoskärryihin.
Luovuus ja bisnesvainu mielletään usein kirja-alalla toistensa vastakohdiksi. Pokkisesta olisi kuitenkin tärkeää, että luovan työn tekijäkin omaksuisi ripauksen yrittäjähenkisyyttä.
– Tiedän, että tämä kuulostaa kovalta puheelta, mutta meidän alalla moni myös kertoo itselleen mielellään tarinaa, jossa ollaan heikkoja ja kaikki käyttävät hyväksi. Ajatellaan, että ei minusta kuitenkaan mitään tulisi. Uhriutuminen on helppoa, mutta myös lamaannuttavaa. Harvoin ketään tullaan kotoa hakemaan.
Ensialkuun Pokkisesta olisi hyvä pysähtyä miettimään yhdessä vaikkapa kollegan kanssa, mitä kirjailijan ammatti itselle merkitsee ja mitä kaikkea siihen kuuluu: mistä saadaan tuloja, ketkä ovat yhteistyökumppaneita, ja millaisia kontakteja kirjailijalla on takataskussaan.
– On hyvä olla realisti ja uskaltaa katsoa peiliin ja pohtia, mikä on oma asema alan kokonaisuudessa – mutta miettiä myös sitä, mitä haluaa vielä saavuttaa. Yksi lempimantroistani on, että pitää tehdä tietoisia ratkaisuja. Kannattaa miettiä, mistä saa apua ja mikä on se oma tiimi. Kaikilla kuitenkin on sellainen, kirjailijoilla esimerkiksi Kirjailijaliiton ja kollegojen muodostama yhteisö. Kenenkään ei tarvitse pärjätä täysin yksin.
Itsellisyydestä haaveilevan kannattaa myös hakeutua erilaisiin koulutuksiin, joissa tapaa asiantuntijoita ja kollegoita. Jos on joku, jota ihailee, tältä voi kysyä apua tai pyytää mentoriksi. Some tarjoaa ilmaisen markkinointikanavan, jota bändit hyödyntävät jo ahkerasti.
”Uhriutuminen on helppoa, mutta myös lamaannuttavaa.”
– Kirjailijat pelkäävät suotta, että itsestään postaaminen on noloa. Päinvastoin, yleisö rakastaa sellaista – ja samalla itselle kertyy tärkeää tietoa omasta yleisöstä.
Muusikkojen tuloista aimo osa tulee nykyään keikkapalkkioista. Esimerkiksi Saksassa kirjailijoillakin on jopa omia keikkamyyjiä. Pokkisen mielestä myös kirjailijat voisivat saada lisätuloja esiintymisestä ja etsiä samalla uusia esiintymisareenoita.
– Miksei kirjailija voisi esiintyä vaikka bändin lämppärinä kertomalla teoksestaan? hän heittää.
Omakustanteet ovat kasvava bisnes
BoD – Books on Demand -yrityksen useassa maassa teettämän tutkimuksen mukaan tärkeimmät syyt kirjan julkaisemiseen omakustanteena olivat itsenäinen päätösvalta kirjan sisällöstä sekä oikeuksien säilyminen kirjailijalla. Vastausten perusteella suomalaiset omakustantajat voidaan jakaa kolmeen ryhmään: harrastelijoihin (68 prosenttia vastaajista), asiantuntijoihin (24 prosenttia) ja ammattilaisiin (8 prosenttia).
Karoliina Timonen. Kuva: Tomi Kontio
Omakustannealan taloudelliset mahdollisuudet on jo tajuttu isossa kustannustalossakin. Bonnier lanseerasi Suomessa Type & Tell -omakustannepalvelun tänä keväänä. Ruotsissa se on ollut toiminnassa jo kohta vuoden ajan.
– On oikeastaan ihme, ettei meillä Pohjoismaissa ole vielä muita tähän lähteneitä kustantamoja. Sen tiesin, että esimerkiksi Yhdysvalloissa omakustanteet ovat uskomattoman suuri ilmiö, mutta minullekin tuli yllätyksenä, että Saksassa kaikilla isoilla kustantajilla on omakustannealusta, Type & Tellin maajohtaja Karoliina Timonen sanoo.
Perinteisen mallin mukaan taloudellisen riskin ottaa kustantaja, omakustannemallissa itse kirjailija.
Asiakas voi ostaa yritykseltä erilaisia palvelupaketteja ja yritys välittää myös muun muassa listaa hyvistä kustannustoimittajista. Lisämaksusta kirjalle voi ostaa näkyvyyttä vaikkapa Adlibris-verkkokaupassa. Yhtä asiaa ei kuitenkaan saa edes rahalla:
– Meidän kauttamme kirjalleen saa pienellä rahalla kyllä kattavan jakelun, mikä tarkoittaa, että teos on saatavilla periaatteessa kaikista kirjakaupoista ja kirjastoista kautta maan, jopa kansainvälisesti, mutta ero perinteisten kustantamoiden teoksiin näkyy kivijalkamyymälöissä. Jos asiakas osaa mennä kysymään teosta kirjakaupan tiskiltä, se kyllä hänelle tilataan, mutta hyllypaikkaa on omakustanteelle vaikea saada, Timonen myöntää.
– Kilpailuvalttimme ovat ilman muuta siinä, että kauttamme julkaistaessa kirjailijat säilyttävät päätäntävallan ja oikeudet omiin teksteihinsä sekä saavat kirjojensa myyntituloista huimat 80 prosenttia itselleen.
Mikäli kirjailija omistaa vanhojen teostensa kustannusoikeudet, voi hän myös teettää Type & Tell -palvelussa edullisesti uusia painoksia teoksistaan.
Timosen mukaan palvelu on vastaanotettu Suomessa hyvin. Ruotsissa sillä on jo yli 1500 käyttäjää.
– Meistä ollaan oltu kiinnostuneita, ja T&T:n tulo Suomeen on puhuttanut. Kaikki eivät ole kuitenkaan suhtautuneet meihin positiivisesti, mikä oli odotettavissa. Kaikkia ei voi miellyttää, ja liiketoiminta kulttuurialalla siten, että hinnat ovat näkyvissä, on joillekin aina punainen vaate. Se minut kuitenkin yllätti, että on niitäkin alan ammattilaisia, joiden mielestä on väärin antaa ihmisten julkaista tekstejä, jotka eivät ole läpäisseet perinteisten kustantajien seulaa.
Entä julkaisisiko kirjailija Timonen itse edustamansa yrityksen kautta?
– Voisin hyvin kuvitella julkaisevani uutuuksiakin T&T:n kautta – ellen olisi täällä töissä. Nyt minusta on hygieenisempää julkaista muuta kautta, eikä vastaavia omakustannepalveluita Suomessa ole. Toki arvostan todella paljon sitäkin, että olen päässyt perinteisten kustantamojen listoille ja saanut sitä kautta huippuammattilaisten tuen kirjoittamiselleni.
Omatoiminen kirjailija
Kirja on nykyään helppo julkaista myös alusta asti omin avuin, etenkin jos ei havittele suurta painosta. Kirjailija Petteri Paksuniemi tuli ryhtyneeksi kustantajaksi sattumalta. Hänellä oli nippu novelleja, joista ei oikein tiennyt, mitä niillä olisi tehnyt. Niinpä Paksuniemi päätti julkaista ne kirjana viisikymmentävuotissyntymäpäivänsä kunniaksi.
Petteri Paksuniemi. Kuva: Tomi Kontio
Novellikokoelma Mukavuusalue syntyi talkootyönä. Yksi kollega hoiti yhteydet painoon, toinen hoiti taittamisen, kolmas teki kannet. Mukana oli myös yksi kustannustoimittaja. Kirja painatettiin Latviassa. Kokonaiskustannukset 300 kappaleen painokselle olivat vain muutaman sadan euron luokkaa. Lopputulos saatiin BTJ-kustannuksen kautta kirjastoon, ja kirjailija hoiti itse teoksensa Kirjavälitykseen. Paksuniemi kertoo itsekin yllättyneensä, kun tilauksia alkoi ropista.
– Jos olisi esikoiskirjailija, saattaisin pitää omakustantamista luuseritouhuna. Kirjojani ei kuitenkaan koskaan Suomalaisessa kaupata, joten tämä sopii minulle, kymmenisen teosta julkaissut Paksuniemi sanoo.
Paksuniemi hoiti kirjansa myynnin itse kädestä käteen -menetelmällä.
– Ennen kirjailija oli hahmo, jota puhuteltiin herraksi tai rouvaksi ja jolle nostettiin kadulla hattua. Kirjailijoilta kysytään heti ensimmäisenä, että millä kustantamolla sitä ollaan. Kirjoja tulee kuitenkin hirveä määrä, mikä laskee niiden arvoa. Nyt kun koko kirja-ala on murroksessa, kannattaa kirjailijankin miettiä kaikki uusiksi.
Kerran itselliseksi ryhdyttyään Paksuniemi aikoo myös pysyä sellaisena. Tulevaisuudessa hän saattaa jopa laajentaa kustantamista käännetyn kirjallisuuden puolelle.
– Miksei minulla voisi olla omaa kustantamoa kun kaikilla muillakin on? Paksuniemi naureskelee.
Yhteisöllinen osuuskunta
Osa kirjailijoista yhdistää voimansa ja perustaa esimerkiksi osuuskunnan. Dekkaristien osuuskunta CrimeTime sai alkunsa ajatuksesta, että kirjan tuotosta suurempi osa kuuluu kirjailijalle.
Tampereella vuonna 2012 perustettu Tamperelainen Osuuskumma on puolestaan keskittynyt Suomessa vähälevikkisen kirjallisuuden kuten fantasian, scifin ja kauhun julkaisemiseen.
Osuuskumman kustannusneuvosto valitsee tarkalla seulalla kevään ja syksyn julkaisuohjelman. Tänä vuonna on luvassa ennätyslaaja 11 nimikkeen ohjelma. Yhteensä osuuskunta on julkaissut 28 teosta.
Mukaan Osuuskummaan pääsee maksamalla 400 euron osuuskuntamaksun. Se ei kuitenkaan vielä ole tae julkaisemiselle. Osuuskuntamaksua keräämällä saatiin aluksi kokoon pääoma, jonka avulla kustantamoa lähdettiin pyörittämään. Lisäksi jäsenet maksavat 100 euron liittymismaksun. Tällä hetkellä osuuskunnalla on 40 jäsentä.
Tärkeintä osuuskunnassa on yhdessä tekeminen ja rakkaan kirjagenren vaaliminen.
Jenni Meresmaa. Kuva: Tomi Kontio
– Ajatuksenamme on, ettei kirjaa tehdä yksin, vaan se vaatii monta erilaista ammattilaista syntyäkseen, sanoo Osuuskumman hallituksen puheenjohtaja Jenni Meresmaa. Osuuskunnan jäsenet tekevät ristiin eri tehtäviä, yksi tekee kansia, toinen toimii oikolukijana, ja kolmas koordinoi somemarkkinointia. Osuuskunta maksaa kaikille kirjan tuotantoprosessiin osallistuville työstä palkkion, mikä on tervetullut lisä kulttuurialan silpputyöläisille. Itse kirjailija saa myyntituloista saman kuin isoillakin kustantajilla, parikymmentä prosenttia.
– Osuuskumman parhaita puolia on se, että se tarjoaa yhteisöllistä tukea ja osaamista jäsenilleen. Meillä pitää siksi olla valmis tekemään muutakin kuin kirjoittamaan. Täällä ei ole sitä ”kustantamon maagista jokua”, joka tekee kaiken. Jos haluaa ottaa tuotantovälineet haltuunsa, on kuitenkin uskallettava yrittää uusia keinoja, Meresmaa sanoo.
Osuuskummassa kirjoittamiseen ja julkaisemiseen suhtaudutaan ammattimaisesti.
– En ole kuullut epäilyjä, että Osuuskumma olisi peiteltyä omakustantamista. Alalla ollaan muutenkin väistymässä siitä ajatuksesta, että kustantajan nimi sinänsä takaisi mitään. Esimerkiksi Poesialla on ollut viime vuosina useita arvostelumenestyksiä.
Osuuskumman julkaisemia kirjoja myydään isoissa verkkokirjakaupoissa ja osuuskunnan omassa verkkokaupassa. Lisäksi niitä voi ostaa Aavetaajuudelta Helsingistä ja Tulenkantajien kirjakaupasta Tampereelta. Osuuskunta satsaa myös tapahtumamarkkinointiin ja kauppaa kirjoja muun muassa roolipelitapahtumissa. Hyllypaikasta isossa kirjakaupassa Osuuskumman on kuitenkin ollut turha haaveilla.
– Lukijan kannalta on ikävää, että kirjan ja lukijan on entistä vaikeampia löytää toisiaan. Me emme voi lähteä mukaan kalliiseen näytevarastojärjestelmään. On sääli, että kirjakaupat eivät enää halua koko valikoimaa esille. Koska medianäkyvyyskin polarisoituu, saattaa olla, etteivät lukijat edes tiedä, miten rikas spefikirjallisuuden kenttä meillä on. Se jää tavalliselta kuluttajalta täysin näkymättömiin.
Suurin haaste kirjailijan itselliseksi ryhtymisessä näyttäisikin olevan markkinoinnin lisäksi se, miten kirjansa saisi suuren yleisön ulottuville kivajalkakirjakauppaan. Helpotusta tilanteeseen voisi tuoda sähkökirjojen yleistyminen myös Suomessa.
Muusikkojen liiton lakiasiainpäällikkö Lottaliina Pokkinen pitää kiinnostavana ideaa, että omakustannekirja tehtäisiinkin alusta alkaen käännösmarkkinoille tähtäävässä tuotantotiimissä, johon kuuluisi myös ammattikääntäjä. Jos mukana olisi useampi kirjailija, kustannukset ja riskit voisi jakaa.
– Pohjois-Amerikassa on sähkökirjapuolella monta esimerkkiä omakustannetähdistä, jotka ovat myyneet miljoonia.
——————–
Teksti: Venla Hiidensalo, Kuvat: Tomi Kontio
JULKAISTU KIRJAILIJA-LEHDESSÄ 3/2016
