Kielestä kieleen

Kuva: Marjaana Malkamäki

Yksi mukavimmista hetkistä kirjailijan elämässä lienee se, kun hän saa tietää kirjansa kääntämisestä jollekin muulle kielelle. Käännettävä kirja voi olla tuore, ehkä hänen viimeisimpänsä, tai sitten jokin aiemmin, jopa kauan sitten, ilmestynyt teos. Mieluisa uutinen herättää paitsi kirjailijan uteliaisuuden myös odotuksia: mitä tästä nyt oikein seuraa? Uranostetta? Maailmanvalloitus? Taloudellinen menestys? Kansainvälinen bestseller?

Joskus, jonkun tapauksessa, kaikki tuo. Useimmiten seuraukset eivät kuitenkaan ole kovin dramaattisia: ehkä joukko vastauksia kääntäjän kysymyksiin ja ajatustenvaihtoa käännösratkaisuista, kirjan ilmestyttyä visiitti esiintymisineen ja haastatteluineen kyseiseen maahan, pieni ennakkomaksu sopimuksen teon yhteydessä ja myöhemmin, myynnistä riippuen, jokusia satasia tai tuhansia kirjailijan pankkitilille, usein vasta pitkän ajan kuluttua julkaisemisesta. Lisäksi käännöshankkeen aikana kirjailija saa yleensä tutustua uusiin asialleen omistautuneisiin kirjallisuuden alan ihmisiin – ja tietenkin lukijoihin.

Usein kuitenkin jo pelkkä ajatus siitä, että minun kirjaani luetaan nyt jossakin muuallakin kuin Suomessa, lohduttaa ja tyydyttää kirjailijaa.

Voidaan sanoa, että käännetyillä kirjoilla on yhtä monta kohtaloa, kuin on käännöksiäkin. Ja niitä kyllä riittää, sillä suomalaista kirjallisuutta käännetään muille kielille tätä nykyä enemmän kuin koskaan. Kansainvälistymisen takana on kirjallisuutta ulkomaille vievien tahojen – FILI, kustantamot, agentit – vuosikausia jatkunut sinnikäs ja suunnitelmallinen työ. Joskus kirjailija itse toimii kirjansa kauppamiehenä onnistumalla herättämään ulkomaisen agentuurin kiinnostuksen. Kaikkein tärkein lenkki käännösketjussa on kuitenkin aina ammattitaitoinen, näkemyksellinen ja tekstin syvimmän olemuksen oivaltanut kääntäjä. Usein koko hanke saa alkunsa nimenomaan kääntäjän innostuksesta. Siksi kaunokirjallisuutta suomen kielestä muille kielille kääntävien kouluttaminen on tärkeää.

Käännösoikeuksien ulkomaille kauppaamisessa on omat lainalaisuutensa, joita ei aina tule ajatelleeksi. Voi käydä niin, ettei ulkomaisia kustantajia välttämättä kiinnosta juuri se teos, sesonkirohmu, joka on noussut suosioon ja suuren yleisön tietoisuuteen meillä Suomessa. Ja päinvastoin: jollakin muulla kielellä saattaa menestyä kirja, joka meillä on jäänyt vähälle huomiolle ja päätynyt vain pienen ja valikoivan lukijakunnan kirjahyllyihin. Myös kirjailijan persoona, esiintymis- ja kielitaito, saattavat vaikuttaa hankkeen onnistumiseen. Suomalainen kulttuuri ei ole niin eksoottista ja ihmeellistä, että suomalaisuus sinänsä olisi myyntivaltti kirjamaailmassa.

Nykyisin suurin osa käännöksistä on romaaneja tai dekkareita. Kirjallisen monimuotoisuuden ja sivistyksen nimissä on kuitenkin tärkeää, että myös vähälevikkistä laatukirjallisuutta – runoja, esseitä, novelleja – saadaan tulevaisuudessa käännetyksi. Muuten jää kansainvälistymättä liian moni helmi, huolellisesti viimeistelty sanataideteos, jonka syntyä ovat vauhdittaneet pikemmin taiteelliset kuin taloudelliset intressit. Ei tule unohtaa, että juuri runous pitää pienen mutta hyvävoimaisen kielemme elävänä ja hengittävänä, soivana ja kerroksellisena, ja estää kieltä köyhtymästä pelkäksi mimesiksen ja realistisen esitystavan välineeksi. Tarjottakoon siis runouden kääntäjille mahdollisuus pitää suomen kieli elävänä myös muilla kielillä.

Tässä asiassa liittomme ja FILI voivat toivottavasti tehdä tulevaisuudessa entistä tiiviimpää yhteistyötä. Esimerkki onnistuneesta yhteistyöstä ovat jo nyt olleet liiton juhlavuoden kunniaksi järjestämät suomalaiskirjailijoiden vierailut ulkomaisiin, suomen kieltä ja kulttuuria opettaviin yliopistoihin. Niissä koulutetaan suomalaisen kirjallisuuden tulevia kääntäjiä.

 

 

Jyrki Vainonen
Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja