Kuva: Marjaana Malkamäki
Pääkirjoitus 2/2016
”Hyvin varustetuista kirjakaupoista” kuului takavuosien markkinointilause, jolla myytiin vähälevikkistä laatukirjallisuutta. Tällöin kaupattiin yleensä opusta, joka sisälsi runoja, esseitä tai novelleja, tai oli lajityypiltään vaikeasti luokiteltava. Myös kokeilevia ja kielellisesti kunnianhimoisia romaaneja voitiin mainostaa näin. Lause sisälsi piiloviestinä ajatuksen, että kaupan valikoima jätti toivomisen varaa, jos mainostettua kirjaa ei kaupan hyllyiltä löytynyt.
Lause esitti kirjakauppiaalle haasteen: olen laatukirja. Ota minut myyntiin. Kustantaja oli tarttunut kirjailijan esittämään haasteeseen jo aiemmin kustantamalla kirjan. Nyt kun kirjailija ja kustantaja olivat työnsä hoitaneet, oli kauppiaan vuoro hoitaa omansa.
Usein hän hoitikin. Kun lukija sitten löysi helmen kaupan hyllystä, maksoi sen ja kuljetti kotiinsa, oli joukko kirja-alan ihmisiä osallistunut lukeneisuuden lisäämiseen, elämysten tuottamiseen ja/tai tiedon levittämiseen. Oltiin yhteisellä asialla, sivistyksen ja lukemisen asialla. Hyvin monista kirjakaupoista sai hyvin monenlaisia kirjoja, ja lukija kuin lukija meni kirjakauppaan palveltavaksi ja löysi sieltä etsimänsä.
Tilanne on tältä osin muuttunut. Yhä harvempi kirjakauppias ottaa nykyisin vastaan muuta haastetta kuin myyntiluvut ja pitää kauppansa hyvin varusteltuna, saati ylpeilee valikoimansa laajuudella. Yhä useampi kustantaja kieltäytyy haasteesta ja jättää vähälevikkisen kirjan kustantamatta, vaikka se olisi laadukas ja tärkeä. Kirjailijat on lokeroitu, profiloitu ja tuotteistettu myyntilukujen mukaan. Se tarkoittaa, että kirjatkin on lokeroitu, profiloitu ja tuotteistettu myyntilukujen mukaan. Ja kaupat myyvät myyntilukujen mukaan lokeroitua, profiloitua ja tuotteistettua kirjallisuutta.
Seuraus on selvä: tarjonta kaventuu.
Kun asiasta esittää huolensa, kustantajat ja kauppiaat puhuvat kuin pattitilanteen vangit. Kauppiaat osoittavat syyttävällä sormella kustantajia, jotka eivät tarjoa riittävästi nimikkeitä näytevalikoimaan. Kustantajat puolestaan perustelevat kapeaa kustannuspolitiikkaa väittämällä, että kirjakauppojen sisäänostajat eivät ota myyntiin haastavaa laatukirjallisuutta. Mutta kumpi on muna, kumpi kana? Kirjailija seuraa tätä sanamiekkailua hämmentyneenä, jopa kiukuissaan – ja aina turhautuneena.
Syystäkin hän kokee, että kirja-ala sahaa omaa oksaansa.
Muutos on osa laajempaa murrosta. Kirjojen myynti on siirtynyt kivijalkakaupoista nettiin, mutta vain osittain. Suurin osa ihmisistä Suomessa ei vieläkään kirjaa kaivatessaan klikkaa itseään nettikirjakauppaan. Kun kirjanhimo tai -tarve iskee, useimpien silmien eteen avautuu yhä kuva ”vanhanaikaisesta” kirjakaupasta hyllyineen. Siellä voi hypistellä ja lehteillä kirjoja, haistella ja selailla, tehdä löytöjä.
Maailmalla kivijalkakirjakaupat ovat aallonpohjan jälkeen kokeneet renessanssin. On havahduttu siihen, että perinteinen kirja on yhä mainio tuote. Varsinkin suurista kaupungeista löytää taas hyvin varusteltuja kirjakauppoja. Ne ovat paikkoja, jossa kirjan ostamisesta on tehty kokonaisvaltainen elämys. Kirjojen lohduttavassa seurassa saa viipyä niin kauan kuin haluaa. Monesti kaupan katon alla toimii myös kahvila, jossa saa paitsi kahvitella myös istuskella ja lukea. Ja lopulta kotiin lähtee tyytyväinen asiakas kirja tai kirjoja kassissaan.
Uskon laajaa valikoimaa myyvien ja asiantuntevasti palvelevien kirjakauppojen tulevaisuuteen myös Suomen asutuskeskuksissa. Hyvin varustetuista kirjakaupoista niitä pian taas saa, kirjoja. Kaikenlaisia kirjoja.
Jyrki Vainonen
Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja
