120-vuotias Kirjailijaliitto juhlisti taivaltaan Kansallisteatterissa

kuvia-9

Suomen Kirjailijaliitto juhlisti 120-vuotista historiaansa perustamispäivänään, Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä. Kansallisteatterissa 10.10.2017 järjestetyssä tilaisuudessa puhuivat tasavallan presidentti Sauli Niinistö, Kirjailijaliiton puheenjohtaja Jyrki Vainonen sekä dosentti Kai Häggman. Tilaisuudessa julkistettiin dosentti Häggmanin kirjoittama Kirjailijaliiton historia Kivelle perustettu – Suomen Kirjailijaliitto 1897–2017 (Otava).

Presidentti Niinistö onnitteli puheensa aluksi Suomen Kirjailijaliittoa lämpimästi. Hän totesi, että Kirjailijaliitto perustettiin jo 1897, kaksikymmentä vuotta ennen Suomen itsenäistymistä. “[J]otenkin jää väistämättä sellainen tunne, että noina vuosina 1897 ja 1917 kylvettiin suomalaisen itsenäisyyden siementä tavalla, jota sitten me kansakuntana ja Kirjailijaliitto on sata vuotta nyt jatkanut.”

Tasavallan presidentti nosti puheessaan esille muun muassa sen, millä tavoin suomalainen kirjallisuus on piirtänyt suomalaisuutta ja vaikuttanut suomalaisten itseymmärrykseen. Esille nousi myös kirjallisuuden kyky jakaa kokemuksia ja asettaa lukija toisen ihmisen asemaan. ”Näemme ympärillämme sotaa, ristiriitoja ja riitaa”, presidentti Niinistö sanoi. “Tuntuu siis, että meillä on kovin, kovin paljon vielä opittavaa toisistamme ja kirjallisuudella on tässä valtava merkitys”. “Onko sitten jo kaikki kirjoitettu?” presidentti kysyi ja vastasi: “Koskaan ei kirjoiteta liikaa eikä koskaan lueta liikaa.” Lisää puheesta tasavallan presidentin kanslian sivuilla.

kuvia-4

Suomen Kirjailijaliiton toiminnanjohtaja Suvi Oinonen ja puheenjohtaja Jyrki Vainonen vastaanottivat presidentti Niinistön juhlaan. Kuva: Marissa Tammisalo

 

Kirjailijaliiton puheenjohtaja Jyrki Vainonen kuvasi tervetulopuheessaan Kirjailijaliiton syntyhetkeä ja liiton merkitystä kirjailijoiden yhdysssiteenä: ”Pienestä kaikki alkoi: kun yhdeksän aktiivista kirjailijaa perusti maahamme Kaunokirjailijaliiton vuonna 1897, Suomi kuului vielä Venäjän tsaarin valtakuntaan. Kun liitto tänään täyttää 120 vuotta, siinä on jäseniä lähes 770 ja Suomi kansakuntana on ankkuroinut itsensä tiukasti osaksi läntistä Eurooppaa ja Pohjoismaita. Jo yli vuosisadan ajan Suomen Kirjailijaliitto on tarjonnut jäsenilleen yhteisön, johon voi tulla sellaisena kuin on, iloineen ja murheineen.”

Vainonen avasi puheessaan myös kirjailijan työn luonnetta: ”Kirjailijan työllä on paradoksaalinen lähtökohta: sitä tehdään yksin, mutta palaute – jos sitä tulee – on usein julkista. Itse työhän on kielen ja mielen, ajattelun ja kuvittelun taitoa ja taidetta. Mahdollisuus harjoittaa sitä Suomessa ja saada kirjoittamisesta säällinen elanto, on aina ollut liiton toiminnan ja tavoitteiden keskiössä. [- -] Julkinen tuki onkin yksi elinvoimaisen ja monipuolisen suomalaisen kirjallisuuden edellytyksistä. Sen avulla koko kirja-ala voi yhdessä huolehtia siitä, että kirjallisuutemme, kirjoitettiinpa se millä kielellä tahansa, säilyy moniarvoisena ja että kirjakaupoista saa tulevaisuudessakin esimerkiksi runoja, novelleja, esseitä ja taiteellisesti korkeatasoista proosaa.”

Kirjailijaliiton historian kirjoittanut dosentti Kai Häggman nosti puheessaan 120-vuotisen historian kahdeksi keskeisimmäksi teemaksi sananvapauden ja kirjailijan oikeuden kohtuulliseen korvaukseen omasta työstään. Liiton historiateoksen nimi ”Kivelle perustettu” viittaa suoraan Aleksis Kiveen, jonka liiton perustajat ja varsinkin ensimmäinen puheenjohtaja J. H. Erkko halusivat Häggmanin mukaan nostaa esikuvaksi silloiselle ja myöhemmille kirjailijapolville. Ajatuksena oli, ettei Kiven kohtalo enää toistuisi. Häggman totesi puheessaan, ettei Kivi itse ehtinyt iloitsemaan teostensa menestyksestä millään tavoin, mutta on paradoksaalisesti työllistänyt yksinään viimeisen 120 vuoden aikana valtavan joukon suomalaisia: kustantajia, kirjakauppiaita, teatteri-ihmisiä, kirjastoväkeä, toimittajia, opettajia, paperiteollisuutta, metsureita, kirjapainoja ja tutkijoita. ”Vain hieman kärjistäen voi sanoa, että Kivi on yksistään elättänyt enemmän suomalaisia kuin mitä suomalainen yhteiskunta on panostanut kirjailijoiden toimeentuloon”, Häggman totesi.

1960-luvulla Kirjailijaliiton toiminnassa ryhdyttiin korostamaan myös sananvapautta, jota aiemmin ei mainittu liiton säännöissä. Tähän havahdutti erityisesti Hannu Salaman Juhannustanssit-kirjasta käyty oikeusprosessi. Häggman totesi puheensa lopuksi, että 2000-luvulla sanavapaus tuntuu kauempaa katsoen olevan lähes rajaton, mutta kirjailijan oikeus omaan tekstiinsä on ajankohtainen uudella tavalla. Tekijänoikeudet ovat edelleen kirjailijan tärkein omaisuus.

 

kuvia-8

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Kirjailijaliitto120v-48

Kirjailijaliiton historian kirjoittaja dosentti Kai Häggman

kuvia-10

Kirjailijaliitto120v-61

kuvia-21

kuvia-15

Kirjailijaliitto120v-68

Kirjailijaliitto120v-88

Kirjailijaliitto120v-136

kuvia-11

kuvia-13

kuvia-18

Kirjailijaliitto120v-1

Valokuvat: Marissa Tammisalo